sunnuntai 17. helmikuuta 2019

Mihin rentoutusvalmentajaa tarvitaan?

Hissipuhe

Olen Henna Hänninen HeHin toimistolta. Tarjoan toimiston tukipalveluita yrityksille sekä rentoutusta ja siihen liittyviä arjen hallintaa ja työelämää tehostavia valmennuksia yrityksille ja yksityisille. Rentoutuminen tarkoittaa muuttunutta fysiologista ja tajunnan tilaa. Sen avulla voidaan mm. lisätä itsetuntemusta ja -arvostusta, suorituskykyä, stressinhallintaa ja tehostaa oppimista. Niistä saa hyvin rahassa mitattavan hyödyn mm. sairaspoissaolojen vähentymisenä ja työnteon tehostumisena.

Rentoutuskäynnit perustuvat asiakkaan itsensä asettamiin tavoitteisiin ja millaisena hän muutoksen näkee. Onko sinulla mielessäsi joku asia, jonka toivoisit olevan eri tavalla esim. 3 kk päästä? Mene tästä Mitä kuuluu? -verkkokauppaan ja valitse ensimmäinen yksilörentoutuskerta -50% alennuksella. Koodi on HALKU19 ja se on voimassa 28.2.2019 asti.


Yllä oleva teksti liittyi rentoutusvalmentajakoulutuksen viimeisen viikonlopun harjoituksiin. Koulutuksen lopetus oli tiukka  puristus sisältäen yhteenvedon koko koulutusjaksolta ja näyttökokeet asiakastilanteissa.

Tavoitteina on ollut saada perusta mentaalivalmennukselle ja ymmärtää sen ja rentoutuksen käyttömahdollisuudet sekä saada käyttöönsä arkeen sovellettavia rentoutuksen menetelmiä. Teoriaopinnot sisälsivät tietoa mm. stressistä, suggestioista, itsetunnosta ja positiivisesta ajattelusta. Ja kokemani perusteella voin suositella rentoutusvalmentajan koulutusta:
  • oman elämän hallintaan
  • itsetuntemuksen parantamiseen
  • valmennus- ja opetustyötä tekeville
  • esimiestyöhön
  • ammatillisena lisäkoulutuksena
Sen lisäksi sensovalmentaja Jouko Mikkola on painottanut koulutuksen myötä tulevia kaupallisia mahdollisuuksia, jota yritykset ja yhteisöt voivat hyödyntää toimintansa tehostamiseen ja kassavirtansa parantamiseen.

Tämän koulutuskokonaisuuden on hyväksynyt Suomen Hypnoosiliitto SHL ry. Nyt saat minusta
tavoitteisiisi vastaavan, tuoreen ja motivoituneen rentoutusvalmentajan helposti käyttöösi.

Henna Hänninen
puh: 0400553732
email.: hehinpostia@gmail.com

sunnuntai 20. tammikuuta 2019

Tunnetko jo itsesi?

Rentoutusohjaajan yksi tärkeimmistä työkaluista on itsensä tunteminen. Sitä kautta pystyy parempaan vuorovaikutukseen ympärillä olevien ihmisten kanssa. Sama pätee myös työpaikoilla ja esimiestyöskentelyssä.

Mentaali- ja sensovalmentaja Jouko Mikkola käyttää itsetuntemuksen avaamiseen neurotieteitä. Testauksen aikana ihmisen keho kertoo reaktioillaan, mitkä ovat mm. kullekin ominaiset luonteenpiirteet ja synnynnäiset vahvuudet. Kun esimerkiksi kunkin tiiminjäsenen henkilökohtaiset ominaisuudet ovat selvillä:
  1. kommunikointi ja tiimin motivointi helpottuvat
  2. yksilökohtainen työskentele kuluttaa vähemmän energiaa
  3. ristiriidat vähenevät ja
  4. pystytään estämään työuupumusta.
Koulutuspäivän toisena puhujana oli toiminnan kehittäjä Anne Talvitie. Hänen esityksestään kävi selväksi nykyisten tutkimusten tulos, jonka mukaan ihmisen toiminnasta on tiedostetun mielen (järjen) ohjaamaa vain 0,04% ja se pystyy käsittelemään tietoa 50 bit/s. Sitä vastoin alitajunta pystyy käsittelemään 11 miljardia bit/s. Tämän tiedon valossa on selvää, että halutut muutokset on ohjattava alitajunnan kautta, jotta ne saadaan toteutumaan.

Alitajunta sitä vastoin pitää mielikuvista; se haluaa tietää, miltä jokin asia tuntuu, näyttää, kuulostaa, tuoksuu, sen täytyy saada tieto ja uusi suunta palasteltuna hyvin pieniksi palasiksi ja sen täytyy samaistua johonkin jo olemassa olevaan. Rentoutusohjaajan tehtävä on luoda näitä mielikuvia, metaforia ja toimia "oivalluttajana". Metafora rinnastaa kaksi asiaa toisiinsa tai yhdistää ne, ja se sisältää sanoman, joka on merkityksellinen asiakkaalle vain siltä osin kuin on hänelle tarpeen.

Rentoutusta vahvistetaan usein suggestioilla, joiden vaikutus perustuu toisaalta alitajuisten voimavarojen ja toisaalta tietoisuuden ja tajunnan välisen vuorovaikutuksen aktivoitumiseen. Suggestiot ovat asiakkaalle konkreettisia apuvälineitä, jotka hän voi antaa sisäiselle puhujalleen. Ne ovat sanavalinnaltaan vain kuulijan ymmärrettävissä ja sopivat kuulijan kielimaailmaan. Niiden on oltava uskottavia, sisällöltään selkeitä, yksiselitteisiä ja mahdollisia. Suggestioiden täytyy toteutuakseen muuntua mielikuvaksi, jotka toimivat juuri vastaanottajan ajatusmaailmassa.

Rentoutusvalmentajakoulutuksen ensimmäisen osan viimeisenä koulutusviikonloppuna 16.-17.2.2019 Hämeenlinnassa harjoitellaan rentoutushetkiä aidoissa asiakastilanteissa. Jos siis haluat kokeilla ilmaiseksi, mitä voit itse saada rentoutuksesta, ota yhteyttä joko minuun tai koulutuksen vetäjään mentaali- ja sensovalmentaja Jouko Mikkolaan. Käyntikerralle on hyvä varata aikaa 1 h, ja vastineeksi pyydämme palautetta annetusta rentoutuksesta. Ole nopea, koska vain 4 ensimmäistä vapaaehtoista pääsevät mukaan.

Ota yhteyttä!

Henna Hänninen
puh.: 0400553732 (puhelut iltaisin klo 17-20)
email: hehinpostia@gmail.com

lauantai 29. joulukuuta 2018

Kipu ja rentoutus

"Kipu on terve reaktio sairaassa tilanteessa." Kivun tai sairauden kohdatessa kysymys kuuluukin, miten päästään tilanteen herraksi eli ollaan uhrin sijaan aktiivisia toimijoita.

Tähän astisessa rentoutusvalmentajakoulutuksessa on käynyt selväksi, että rentoutuksella pystytään vahvistamaan omia sisäisiä voimavaroja sekä luomaan henkilökohtaisia, eri tilanteissa selviytymiseen tarvittavia mielikuvia. Tällainen mielikuvaharjoittelu on jokaiselle valtava mahdollisuus, mihin kaikilla kyvyt ovat olemassa; toiset vain ovat saattaneet unohtaa sen hetkellisesti ja osa saattaa kieltää sen itseltään.

Päivän aiheen mukaisesti kävimme läpi kuvion tavoitteiden saavuttamisesta ja kuinka kipua kokeva henkilö voi siirtyä uhrista toimijaksi. Rentoutuksen tehtävänä on tuoda tilanteeseen tukea henkilön itsensä niin halutessaan. Kipua lievittävän rentoutuksen tavoitteen määrittelyssä auttavat mm. seuraavat avoimet kysymykset:
  • "Mitä tapahtuisi, jos et voisi epäonnistua?"
  • "Tiedän, että se ei ole mahdollista. Mutta jos se olisi, niin miten?"
  • "Minkälaisia neuvoja antaisit muille vastaavassa tilanteessa oleville?"
Kivun lievitys rentoutuksen keinoin perustuu huomion siirtämiseen muualle mm. ottamalla eri aisteja käyttöön tai rakentamalla itsestä uusi minäkuva. Tästä yhtenä mielenkiintoisena esimerkkinä saimme kokea mentaali- ja sensovalmentaja Jouko Mikkolan "monitoimikoneen" käytön hartioiden jännitystilan poistamisessa.

Viimeistään nyt olen vakuuttunut siitä, että rentoutusvalmentajuus on yksi tulevaisuuden ammatteja, jota tietokoneet eivät pysty korvaamaan. Rentoutuksesta on suunnaton apu tulevaisuuden työelämässä ja johtamisessa. Sillä pystytään yrityksissä edesauttamaan parempaa itsetuntoa, stressinsietokykyä, tuloksentekokykyä, osaamista ja hyvinvointia. Tulevaisuuden yritykset pärjäävät valmentavalla johtajuudella.

sunnuntai 16. joulukuuta 2018

Nukkumaanmenon 5 yleisintä virhettä

Rentoutusvalmentajakoulutuksen 4. päivän aiheena oli uni. Uni on ihmisen luonnollinen toiminto, jota emme pysty säätelemään ja jonka helppouden ja tärkeyden olemme saattaneet välillä unohtaa. Suosittelen ensin katsomaan lyhyen haastattelun, jossa psykologian ja neurotieteiden professori ja unitutkija Matthew Walker kertoo unen merkityksestä terveyteen ja suorituskykyyn.


Rentoutuksella ei pystytä korvaamaa unta, mutta sillä pystytään auttamaan unihäiriöissä ja helpottamaan unensaantia (esim. säännölliset rentoutusharjoitukset ja unisuggestiot). Unensaantiin liittyen on joka tapauksessa hyvä tietää, että unijuna kulkee 90 min välein. Eli jos ensimmäinen väsymysaalto ehtii mennä, toisen kerran nukahtaminen on mahdollista 1,5 h päästä. Nukkumaanmenon helpottamiseksi kannattaa jättää tekemättä nämä virheet:
  1. Menet nukkumaan keskiyön jälkeen.
  2. Yrität saada unta ajoissa menemällä ajoissa nukkumaan.
  3. Nukut pitkään vapaapäivinä.
  4. Riitelet kumppanisi kanssa illalla.
  5. Siirrät nukkumaanmenoa iän karttuessa yhä aikaisemmaksi.

Rentoutuminen auttaa myös silloin, kun jokin hetki vaatii keskittymistä tai tarkkavaisuutta tai kun muutoin jotkin asiat on sysättävä mielestä hetkeksi syrjään. Nukkumaanmeno voi olla yksi tällaisia hetkiä.

Sitten viikonlopun toisena päivänä pureuduimme syvemmin itsetuntoon: mitä se on, miten se eroaa itseluottamuksesta ja että niiden tulisi olla tasapainossa keskenään. Itsetunto on kaiken tekemisen ja vuorovaikutuksen ydin ja se voi kehittyä vahvistamalla minäkuvaa tekojen kautta. Rentoutusvalmentajan työssä itsetunto on erittäin tärkeä, jotta pystyy oikeanlaiseen vuorovaikutukseen ihmisten kanssa ja osaa hyväksyä eteentulevat tilanteet. Niinpä asetimme itsellemme kaksi viikkoa kestävän harjoituksen, jolloin joka aamu ensimmäiseksi kerromme itsellemme hymy kasvoilla seuraavasti: "Olen virkeä ja elinvoimainen. Päivä päivältä ja joka suhteessa voin paremmin ja paremmin. Ja saavutan ne tavoitteet, jotka olen itselleni asettanut." Odotan mielenkiinnolla keskusteluamme aiheesta vuoden lopussa.

Tämän rentoutusvalmentajakoulutuksen meille vetää mentaali- ja sensovalmentaja Jouko Mikkola, joka on myös Suomen Hypnoosiliitto Ry:n hallituksen puheenjohtaja. Hänen sanojensa mukaisesti "rentoutus on yksi terveydenhuollon tukitoimi, jolla pystytään hoitamaan tilanteita, joissa ei tarvita lääkkeitä". Hänen vetämiään rentoutusvalmentajakoulutuksia järjestetään Hämeenlinnan lisäksi mm. Tampereella ja Turussa, ja hänen yhteystietonsa saat tästä linkistä.

sunnuntai 2. joulukuuta 2018

Voiko stressi olla positiivista?

Osallistun mentaali- ja sensovalmentaja Jouko Mikkolan valmennuksessa Rentoutusvalmentajakoulutukseen. Tänä toisena viikonloppuna aiheena oli stressi. Stressin tehtävä on "fysiologisesti mukauttaa elimistö muuttuneeseen tilanteeseen", mikä tarkoittaa, että pääsääntöisesti stressi on positiivista. Se muuttuu kuitenkin vahingolliseksi, kun nämä mukauttamistoimenpiteet eli stressimekanismit jäävät päälle liian pitkäksi aikaa.

Stressi jakautuu seuraavasti:
  • eustressi, jolloin vaatimukset ja voimavarat ovat tasapainossa ("tilanne on hallinnassa") = kuvan kaavion keskikohta
  • distressi, jolloin vaatimukset eivät kohtaa olemassaolevien taitojen ja voimavarojen kanssa (yli- tai alikuormitus) = kuvan kaavion ääripäät
Päivän sanoja olivatkin autonominen hermosto, tasapaino ja itsetunto. Olennaista on, että elämän (sekä työ että vapaa-aika) eri osa-alueet ovat tasapainossa. Ja jotta ne voivat olla tasapainossa, henkilöllä on oltava hyvä itsetunto, minkä avulla pystyy suhteuttamaan tekemisensä ja tietää kuinka itse reagoi eri tilanteisiin.


Rentoutumisella pystytään tasapainottamaan autonomista hermostoa, johon stressitilanteessa pelkkä uni ei riitä. Rentoutuminen vaikuttaa mm. hapenkulkuun, verenpaineeseen sekä aineenvaihduntaan, ja näiden kautta pystytään vaikuttamaan lihaksiin. Näin ollen haitallinen stressihormonitoiminta laskee. Muistutuksena myös, että yhtenä arkipäiväisenä tekijänä fyysinen kosketus vaikuttaa samansuuntaisesti ja sillä on pitkäaikaisia vaikutuksia.

Mitä opin viikonlopun aikana, oli positiivisen stressin olemassaolo ja miten itse voin vaikuttaa stressitilanteeseen sekä myös "stressihormonien" toimintaan. Tuntemalla itsensä pystyy sopeuttamaan toimintatapansa uuteen tilanteeseen ja siten kehittyä ihmisenä. Elekielellä on myös tutkittuja vaikutuksia, miten se vaikuttaa omaan käyttäytymiseen ja siten myös esim. kortisolihormonin tuotantoon. Lisää aiheesta löytyy Amy Cuddyn videosta.


sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Rentoutuksesta pelkkää hyötyä

“Rentoutus on muuttunut tajunnan ja fysiologian tila,” aloitti Jouko Mikkola.

Marraskuun ensimmäisenä perjantai-iltana mietin, mihin sitä oli tullutkaan lupauduttua. Seuraavana aamuna minulla alkaisi Hämeenlinnassa Rentoutusvalmentajan koulutus. Saadun oppimateriaalin mukaan kyseinen koulutus on mentaalisen valmennuksen perusta, ja kouluttajana toimii toiminnallisen neurotieteen asiantuntija, sensovalmentaja ja Suomen Hypnoosiliitto SHL ry:n puheenjohtaja Jouko Mikkola.

Luettuani materiaalin ennakkoon oli selvää, että kyseinen koulutus avaa minulle vain mahdollisuuksia tulevaisuuden kannalta. Rentoutumisen/rentouttajan taidosta olisi hyötyä oman oppimiseni ja työtehtäväni kannalta mutta voisin omalta osaltani auttaa myös muita taidon avulla. Niinkin yksinkertaisen asian kuin rentoutuksen hyödyt ovat laaja-alaiset mm.:
  • Stressinhallinta -> stressihormonin eritys hidastuu
  •  Elämänhallinta -> tasapainotila syntyy, jossa mm. univaikeudet vähenevät 
  • Yleinen hyvinvointi -> verenpaine laskee, hapenkulutus pienenee, aineenvaihdunta tehostuu
  • Immuunisuojan toiminta vahvistuu
  • Jännitystilojen hallinta -> lihasjännitys vähenee
  • Ahdistustilat vähenevät ja poistuvat
  • Kiputilojen hallinta -> lääkkeiden käyttö vähenee
  • Tehokkaampi oppiminen -> keskittymiskyky ja muisti kehittyvät
  • Itsearvostus lisääntyy
Ensimmäisen viikonlopun aikana opin, että rentouttaminen lähtee aina yksilön tarpeesta; rentoutusvalmentaja tarjoaa vain keinoja henkilölle itselleen ratkaisun saamiseksi. Opin myös että jokaisella on erilaisen tarpeen lisäksi erilainen tapa rentoutua, minkä vuoksi menetelmiä ja niiden yhdistelmiä on monenlaisia. Ketään ei voi pakottaa rentoutumaan, vaan tilanteesta on pystyttävä poistumaan, jos niin haluaa. Ja rentoutushetken on hyvä kestää enintään 20 min, mutta lyhimillään se on vain pari minuuttia, jos vastaanottajalla ei ole siihen enempää aikaa. Joka tapauksessa kahden päivän aikana olenkin saanut rentouduttua useammin kuin viimeiseen 10 vuoteen yhteensä!

Tästä viikonlopusta alkoi matka itsetutkiskeluun ja teorian opiskeluun, jotka ovat molemmat tärkeitä pohjatietoja rentouttajalle. Itsetutkiskelun kautta kommunikointi muiden kanssa paranee ja sitä kautta pystyy rakentamaan rentouttajalle välttämämätöntä luottamusta. Nyt tehtäväni on siis oppia ympäristöltä lisää omista vahvuuksistani ja tavoistani toimia. Koulutukseen liittyy myös, että teen itse rentoutusharjoituksia muille, ja kun dokumentoin hetket, käytän niitä oppimistilanteina. Nyt jo mielessäni mietin, kenelle kaikille voisin rentoutushetken tarjota...

tiistai 9. lokakuuta 2018

Digi loo digi lei - hyöty digipalveluista

Tiistai-iltana olin Yrittäjien järjestämässä tilaisuudessa, jossa aiheena oli digipalveluiden hyödyntäminen yrityksen liiketoiminnassa: esim. taloushallinnassa, markkinoinnissa, sisäisessä tiedonkulussa. Osaltaan sanat digipalvelut ja digitalisaatio saattaa tulla jo hieman korvista ulos, minkä vuoksi listasin muutaman konkreettisen kohdan, jotka voivat vastata digitalisoimista:
  • jonkin toiminnan automatisointi, esim. myynti verkkokaupan kautta
  • jonkin työvaiheen helpottaminen, esim. laskutuksen teko
  • toiminnan tehostaminen, esim. taloustiedot menevät sähköisesti reaaliajassa kirjanpitäjälle
  • yrittäjän helpompi arki, esim. tarvitaan vain mukana kulkeva älypuhelin, jonka kautta pääsee tarvittaviin ohjelmiin
 
Ensimmäisenä omakohtaisen yrityskertomuksen toiminnan automatisoinnista kertoi Harri Koski yrityksestään Mad Professor Amplification Oy:stä. Heillä esim. verkkokauppa on heidän tehokas ja uskollinen myyntimiehensä.

Toisena esityksenä kuulimme yksityisen virtuaalipankin Holvin palveluista. Siinä päällimmäiseksi mieleen jäi ero, millä tavalla digitaalisia palveluita käytetään kuluttajana ja toisaalta yrityksen näkökulmasta. Kun sähköisiä palveluita käytetään, ohjelmat "oppivat" käyttäjästään ja pystyvät näin helpottamaan hankintoja ja tarjoamaan selvää hyötyä. Yrityksen näkökulmasta palvelut ovat monisyisempiä. Siihen Holvin puheenvuorossa ehdotettiin, että kannattaa hyödyntää yritysverkostoja ja kysyä palveluista käyttökokemuksia ja suosituksia muilta yrittäjiltä. Silloin ei tarvitse itse kokeilla niin monia vaihtoehtoja.

Vaikka Elisan Jari Kotolan lennokkaassa puheenvuorossa kerrottiin Microsoft Office 365:n kaikista mahdollisuuksista ja hyödyistä, itse koin pääviestin siten, että tulevaisuus on pilvipalveluissa ja niiden myötä tieto on helpommin saatavilla, löydettävissä ja jaettavissa kuin kiinteältä työpisteeltä. Tämän esityksen jälkeen tuntui, että alkaa olla erittäin vanhanaikaista tallettaa mitään koneelle ja myös sähköpostin käyttö tiedonjakokanavana hiipuu ennenpitkää. Puhumattakaan siitä, että voimaan tullut tietosuoja-asetus on silloin huomioitu jo ainakin osin.

Näiden esitysten jälkeen uskon, että digitalisaatiossa on kyse oman työn helpottamisesta myös HeHin toimistossa.